Helmi Loukasmäki on julkaissut kesäkimaravideon kuluneen suven touhuistaan.
Helmillä on käynyt Dannyn mökillä ystävä, jonka kanssa on naukittu viiniä, elokuussa on syöty rapuja, on naposteltu mansikoita, ihailtu öistä peilityyntä järvenpintaa, käyty vanhassa Raumassa kujilla ja raiteilla, soudeltu merellä – niin ja tietysti nautittu oman kasvimaan antimista ja kukista.
Helmihän on puuhannut Dannyn residenssiin oman kasvihuoneen.
Viimeisessä kuvakarusellin kuvassa nähdään kuitenkin tunkeilija tontilla.
Tosin, voiko söpömpää tunkeilijaa ollakaan!
Pieni kettu on tullut vieraisille Helmiä ja Dannya moikkaamaan.
Sivu kunnossa ja fasadi myös
Jokin aika sitten kerroimme, että Dannyn sivuilla vierailleet vanhemmat ihmiset olivat säikkyneet, koska he saivat virusturvalta ilmoituksen siitä, että joku voi pahimmillaan varastaa heidän tietonsa, kun he asioivat kyseisellä nettisivulla.
Lue myös: 50 vuotta nuoremman rakkaansa esitellyt Frederik koki karvaan tappion
Kyse oli siitä, että Dannyn sivujen https-protokollavarmenne oli vanhentunut.
Nyt se on kunnossa.
Sivut näyttävät myös hieman uudistuneen. Etusivulta aukeaa upea kultasomisteinen taulu, joka on täynnä Dannyn kuvia kollaasinomaisesti.
Kyse on kuitenkin pelkästä fasadista. Koko sivusto ei ole uudistunut, vaan tältä etusivulta pääsee vanhoille sivuille. Komean näköinen julkisivu silti.
Lue myös: Danny julkaisi: Helmi Loukasmäki poseerasi Thaimaassa niin lyhyessä mekossa että…
Katso kettuvideo täältä tai alta: