Helsingin yöelämän instituutioksi muodostunutta Tavastian Lauantaidiskoa on vietetty jo vuodesta 2009 lähtien. Nyt palaa syyskuussa Tavastian ohjelmistoon. Lauantaidiskossa soitetaan musiikkia laidasta laitaan, ja ohjelmassa on silloin tällöin myös erikoisvieraita, ja syksyn mittaan on luvassa myös uusia kasvoja dj-kopissa. Vaihtelevaa dj-ohjelmaa löytyy lisäksi alakerrasta Semifinalin puolelta.
Lauantaidiskon paluu tapahtuu lauantaina 9. päivä syyskuuta. Mukana on tiedotteen mukaan ”timanttinen livevieras ja päivitetty settilista Ladin huippu-dj:ltä parhaita klassikoita unohtamatta.” Tavastian Lauantaidiskon 14-vuotissynttäreitä juhlitaan 30. syyskuuta.
Suurin muutos tulee ikärajaan. Jatkossa Tavastian Lauantaidiskoon ikäraja on K-20. T
Liput myydään aina pääosin ovelta. Syksyn ajan liput maksavat ovelta seitsemän euroa. Tiketissä on myynnissä pieni määrä ennakkolippuja yhdeksän euron hintaan. Nämä liput oikeuttavat pääsyyn jonon ohi. Ennakkolipuilla ikäraja on 18 vuotta. Lipunmyynti ovella alkaa lauantaisin klo 23.30, ja Tavastian tanssilattia avataan puolilta öin.