Huippunäyttelijä Martti Suosalo teki hurjan ruokaremontin

Vaikka vaikeaa on, hän yrittää.

13.01.2025

Vegaani on henkilö, joka ei syö mitään eläinkunnasta peräisin olevia tuotteita kuten lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita ja niiden johdannaisia.

Jo vuodesta 2013 on järjestetty erityistä Vegaanihaastetta, jonka ideana on, ettei syödä kuukauteen mitään eläinperäistä. Vegaanihaaste järjestetään totutusti tammikuussa. Vuosien aikana on hommaan lähtenyt mukaan 200 000 ihmistä. Vegaanihaasteen järjestäjä toimii Oikeutta eläimille ry.

Moni julkkis on liittynyt mukaan. Muun muassa muusikko Seksikäs Suklaa, radioääni Niko Nousiainen ja näyttelijä Mimosa Willamo.

Ehkä tunnetuin kaikista on supernäyttelijä Martti Suosalo.

Vegaanihaasteen verkkosivuilla Martti kertoo saaneensa haasteen, jonka hän otti vastaan. Hän toivoo ettei homma jää vain kuukauden pätkäksi:

– Toivon ja uskon että ruokailutottumukseni muuttuu pysyvästi. Tammikuu on kohdallani erityisen haasteellinen, koska olen hotellimajoituksessa ja harjoittelen näytelmää kahdeksan tuntia vuorokaudessa (TTT:n Kärpäset). Energiaa kuluu ja ruoanlaitto on hankalaa (hotelli), tuon luultavasti kuukauden ruoat pakasteena kotoa ja lämmitän teatterilla. Nyt näemme riittääkö vegeruoassa potkua näyttelijäntyöhön, Martti toteaa.

Martti kuvassa oikealla.