Vuoden 2019 Big Brother -ohjelman kilpailija Anu Puumalainen on käynyt laitattamassa silikonirinnat. Operaatio tehtiin toukokuun alussa.
Anu esitteli operaation tuloksia Iltalehdelle. Ennen ja jälkeen kuvat löytyvät täältä. Hän kertoi lehdelle myös, miten operaatio tehtiin erikoisella tavalla eli ilman nukutusta.
Lue myös: Helmeri Pirinen Seiskalle: ”En ole ottamassa silikonirintoja!”
– Se oli ihanaa! Ensin mietin, miten sairasta se olisi, että olen hereillä, kun joku tekee keholleni jotakin. Mutta hoitajat pitivät koko ajan huolta, että minulla oli koko ajan riittävä lääkitys. Olin aivan lääkepöllyssä. Lauleskelin ja yritin pokailla kirurgia, paljasti Puumalainen Iltalehdelle.
Anu paljasti myös, miksi halusi rinnoistaan suuremmat.
– Kahden lapsen äitinä imetys on tehnyt tehtävänsä ja myös painovoima iän myötä, kertoi Puumalainen syyn haluta suuremmat rinnat.
Anun rintoja oli suurennettu jo vuosi sitten rasvansiirrolla. Hän tiesi jo tuolloin, että haluaa jossakin vaiheessa myös silikoni-implantit.
Anu teki itsestään toisenkin paljastuksen
Anulla oli itsestään eilen myös muuta paljastettavaa. Hän kertoi puhelimesta lähtevien äänien häiritsevän häntä. Siksi hänen puhelimensa on lähes aina äänettömällä.
– Nykyään puhelin ei ole enää pelkkä puhelin. Se on työ, ihmiset, velvollisuudet, some, laskut, muistutukset, odotukset ja välillä myös paine olla koko ajan tavoitettavissa. Ei ihme, että yksi pieni ääni voi herättää niin paljon tunteita.
Anun paljastus löytyy alta ja täältä.
Lähde: Iltalehti