Entisen kansanedustajan Rosa Meriläisen ja koomikko Simo Frangénin lapsena julkisuudesta tuttu Frans Frangén joutuu vastaamaan oikeudessa syytteeseen niskoittelusta poliisia vastaan.
Yhdeksää muuta ihmistä syytetään samasta rikoksesta. Helsingin käräjäoikeuden juttu liittyy taannoiseen Elokapina-mielenosoitukseen. Syytteestä kirjoitti ensin Seiska.
Ilta-Sanomat on tavoittanut Fransin kommentoimaan asiaa.
Hän on ihmeissään, että poliisi toimi siten kuin toimi.
– Olen kerran tehnyt noin aikaisemmin, että olen ottanut poistumiskäskyn, mutta mennyt vielä uudestaan, siitä ei ole tullut mitään seurauksia, hän toteaa ja jatkaa:
– Olen ylpeä siitä, että taistelen kaiken elämän puolesta, mutta tietenkin tässä kyseisessä tapauksessa… ei varsinaisesti harmita, mutta jotenkin olen tosi yllättynyt siitä, että poliisi yhtäkkiä toimi näin.
Frans on esiintynyt julkisuudessa esimerkiksi äitinsä kanssa.