IS: Suvi Pitkäsellä hengenvaarallinen geenimutaatio

Suvi kertoo tikittävästä aikapommista.

11.02.2023

Suvi Pitkänen sai pari kuukautta sitten surullisia uutisia. Häneltä löydettiin geeni, joka aiheuttaa pahimmillaan hengenvaarallisen terveysriskin.

– Menin ensin ihan paniikkiin, järkytys oli niin valtava sokki. Olen edelleen kauhuissani, mutta mieliala on onneksi vähän tasaantunut. En tietenkään haluaisi kantaa tällaista geeniä. On mahdollista, ettei se koskaan aktivoidu, mutta pelkkä tietoisuus, että sisälläni tikittää aikapommi, on tietysti kauheaa, Suvi kertoo Ilta-Sanomille.

Kyseessä on Titiinin geeni, joka rappeuttaa sydänlihasta ja josta seuraa vakava sydämen vajaatoiminta.

–Geenin takia siihen voi sairastua myös nuoruusiässä, Pitkänen kertoo Ilta-Sanomissa.

Kardiologi on kertonut että Pitkäsen riski on erittäin merkittävä, ja siksi lisätutkimuksia tehdään vauhdilla.

Stressiä ja kovaa sykettä tulisi Suvin mukaan nyt välttää.

– Ikävä kyllä tämä on periytyvä geeni. Lähiaikoina selviää, pitääkö tytötkin tarkistaa tämän geenin takia, todennäköisesti pitää, Pitkänen arvioi IS:lle.

Suvin kohdalla tulee välttää alkoholia ja tupakkaa, sillä alkoholi soluja tuhoavan geenin kanssa vaikuttaa aikapommin lailla.

Lisää luettavaa