Tulevana keskiviikkona 26.2.2025 julkaistaan MTV Katsomossa Iholla-sarjan uusimman kauden kolme viimeistä jaksoa.
18-osainen sarja päättyy siihen, että Joelin veneremontti näyttää olevan kaaoksessa. Hän pohtii läheistensä tärkeyttä. Aten päivän taas kruunaa esiintyminen Turussa, ja lavalle nousee myös Pirkko Saisio. Chachi edistää ammatillisia unelmiaan.
Jaksossa 17 Lotasta kertova New York Times -artikkeli ilmestyy. Atte puolestaan iloitsee kasvustaan ja saamastaan palautteesta. Jolle tapaa Jari Saarion ja saa veneensä vesille.
Lue myös: Harvinainen kuva: Janni Hussi 17-vuotiaana
Jaksossa 18 päästään sitten mielenkiintoisiin asioihin kärpäseksi kattoon. Jolle Harkimo ja Janni Hussi viettävät ensimmäistä yhteistä hääpäiväänsä. Joel on järjestänyt Jannille yllätyksiä sekä kirjoittanut koskettavan kirjeen.
Hyvästit läheisille lentokentällä – missä oli Janni?
Nyt Joel on uuden edessä, sillä hän on lähdössä ylittämään Atlanttia. Ensin Joel lentää Portugaliin, josta purjehdusmatka alkaa. Matkan pituus on 7400 kilometriä ja arvioiden mukaan se kestää 35 päivää.
-Mulla tulee niin ikävä mun perhettä, kertoi Joel lähtötunnelmistaan. Häntä olivat saattamassa kentällä äiti ja Leo-veli. Kuvissa ei ainakaan nähty Jannia.
Joel osallistuu syksyllä 2026 alkavaan Golden Globe Race -purjehduskilpailuun. Tämän yksinpurjehduksen on tarkoitus valmistaa häntä kilpailua varten.
Lue myös: Joel Harkimon seikkailu Atlantin yli alkamassa – lentokentällä yllättäen vain kaksi saattajaa