Veikkauksen Lotto on ollut jo 55 vuoden ajan yksi Suomen suosituimmista ”saunan jälkeisistä” lauantain huveista. Ensimmäinen arvonta suoritettiin 3.1.1971.
Vuosien aikana Suomeen on syntynyt melkoinen määrä lottomiljonäärejä. Veikkauksen mukaan Loton päävoittajia on Suomessa jo yli 3600. Ei siis ole ihme, että moni on ehtinyt voittonsa turvin käydä kiertämässä ”vähän mualimoo”.
Välillä lottokansa miettii mitä numeroita ei ainakaan kannata kuponkiin laittaa, jos mielii päävoittoa nimenomaan itselleen eikä puolelle Suomea jaettavaksi.
Lähde on tässä kohtaa Veikkauksen oma tiedote, jossa kerrotaan suomalaisten kaikkein suosituimmista lottoriveistä.
Kärjessä on tuttu 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7. Myös viiden kertotaulu 5, 10, 15, 20, 25, 30, 35 kuuluu kestohitteihin. Älä siis laita näitä.
Voihan se osua, mutta niitä pelaa joku muukin.
Älä tee geometrisia kuvioita
Lottoa pelaavat ihmiset suosivat usein tuttuja, merkityksellisiä ja helposti hahmotettavia lukuja. Se tekee juuri näistä riveistä huonoja valintoja silloin, jos tavoitteena on mahdollisimman iso yksittäinen potti.
Tutkimuksissa on myös havaittu, että ihmiset suosivat alle 30:n lukuja ja niin sanottua syntymäpäiväefektiä, eli omiin merkkipäiviin liittyviä numeroita. Siksi luvut 1–31 ovat usein yliedustettuja Lotossa.
Lue myös: Hän on Loton 16 miljoonan euron ennätyspotin voittaja
Lisäksi kerrotaan, että yksittäisistä numeroista suomalaiset pelaavat paljon esimerkiksi numeroita 3, 9 ja 7. Myös tietyt pystyrivit ja muut kuponkiin muodostuvat kuviot toistuvat viikosta toiseen. Eli jos rivi näyttää liian siistiltä tai geometriselta, moni muukin on todennäköisesti ajatellut samoin.