Raakel kirjoittaa Facebookin vanhempainryhmässä osuvia.
Hänen mielestään elämme pikakelausyhteiskunnassa.
Kun juhannuksesta on päästy, tulevat kauppoihin joulukarkit. Ja kun joulu on ohi, on vuorossa runebergintorttujen ja laskiaispullien aika.
-Mä taidan lähteä laittamaan juhannuskoivut, hän vitsailee sarkastisesti.
Päivityksessä hän kertoo joulukarkkien tulleen myyntiin Tokmanneihin.
-No pitihän sitä ostaa, tietenkin, vaikka on syyskuun 19. päivä, hän kirjoittaa konvehtia mussuttaen.
Runebergintortuista puheen ollen. Ne aivan oikeasti muuten tupsahtivat myyntiin viime vuonna jo tammikuussa. Ainakin S-kauppoihin. Kaikista hassuinta oli, että myös laskiaispullia myytiin samaan aikaan.
Nyt OP-Ryhmä, siis pankki- ja vakuutuslaitos, kertoo sivuillaan jouluarvonnasta. On edelleen 19.9.
Voi eiiiii!