Sampo Kaulanen haluaa mielipiteen: ”Näkkyykö viinan jättäminen meikäläisen hapituksessa?”

Sampo tietää itsekin näyttävänsä nyt paremmalta kuin aiemmin.

Julkaistu:

Ex-kauppias Sampo Kaulanen on tehnyt paljon terveytensä parantamiseen liittyviä valintoja. Yksi on ollut alkoholin jättäminen ja siihen liittyen hän haluaa esittää kysymyksen.

Lue myös: Sampo Kaulanen halusi testata kykynsä – Minttu pisti kellon raksuttamaan

Lue myös: Sampo Kaulanen ja perhe kertoivat julkisuuteen uutisia: Draamaa

– Mitä ootta mieltä, näkkyykö viinan jättäminen meikäläisen hapituksessa? Olen näissä kuvissa kymmenen vuotta nuorempi, mutta itekkö katon nuita, niin kyllä on perhana vanhentuminen ja keiton pois jättäminen tehny ukolle terää! kysyy Kaulanen ja kertoo heti perään oman mielipiteensä.

Sampo on tyytyväinen tekemiinsä valintoihin. Hän on voinut ennen niitä huonosti.

– Hiukan on tullu eloa naamaan ja muutenki semmonen paskavetosuus näkyy nuissa vanhoissa kuvissa lärvistä aika selvästi. Toki elämänhallinta oli tuolloin muutenki ojassa, että eipä sitä itekkään tajunnu, kuinka paskasti sitä voikaan voida, hän toteaa.

Sampo kiittää vielä vaimoaan Minttua, joka on jaksanut sinnitellä hänen rinnallaan.

– Minkähänlaisen Medal of Honorin sille tästä matkasta antais? Ei ihme, että sille on pari harmaata soiroa ilmestyny tukkaan…mietiskelee Kaulanen.

Kuvia vuosien varrelta Kaulasen elämästä on esillä tässä alla.

Jos julkaisu ei näy tässä, klikkaa tänne.

Lisää Como.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi