Julkkiskaunotar esittelee vammojaan – onnettomuuden aiheuttaja vain nauroi, eikä pysähtynyt

19.01.2015

Kelly Osbournen lasketteluloma on saanut ikävän käänteen.

Rinteessä samaan aikaan ollut nainen kaatoi televisiotähden. Kelly lensi sen verran holtittomasti, että hänen kätensä ovat aivan muusina.

Hän esittelee turvonneita raajojaan Instagramissa. Samalla räväkkyydestään tunnettu nainen purkaa tuntojaan episodin aiheuttanutta naista kohtaan. Tämä oli kuulemma vain nauranut, eikä vaivautunut edes pysähtymään saati tarkastamaan Kellyn tilannetta.

Hän toivookin karman hoitavan tehtävänsä ja naisen saavan kunnon opetuksen ”bitchslapin” muodossa.

Kelly on reissussa yhdessä vanhempiensa Ozzyn ja Sharonin sekä veljensä Jackin perheen kanssa.

 

Lisää luettavaa