Juti ottaa rauhallisesti, kertoo Hymyssä lääkärien antaneen leikkauksessa 50-50-selviytymismahdollisuudet

Jääkiekkosankari Timo Jutila on kärsinyt terveysongelmista Hymy-lehden mukaan.

25.12.2020

Joulua Timo Jutila ja hänen Satu-vaimonsa viettivät leppoisasti.

He kertovat Hymyn painetussa lehdessä joulun olevan mieluisaa aikaa, koska silloin vietellään Timon synttäreitä ja tulee kuluneeksi myös kuusi vuotta avioitumisesta.

Jutia varjostaneet terveysongelmat ovat toistaiseksi ohi, mutta rauhallisesti pitää ottaa. Mies kärsi oudoista tinnitus-oireista, eli korvan soimisesta. Hän ramppasi eri lääkäreillä saamatta apua vaivaansa, kunnes vihdoin löydettiin kaulavaltimon tukos. Se olisi voinut käydä kohtalokkaaksi ja aiheuttaa aivoinfarktin.

Lääkärit antoivat miehelle 50-50-mahdollisuudet selvitä leikkausoperaatiosta hengissä.

Juti sanoo elämän kulkevan nyt jatkoajalla. Hän joutuu syömään lääkkeitä ja käymään kontrolleissa elämänsä loppuun saakka.

– Se on pikkujuttu juhannuksena, hymähtää Juti Hymylle.

Lisää luettavaa