Käärijälle sataa tappouhkauksia – kertoo olevansa pahoillaan virheestään

Ikävä juttu.

19.10.2023

Käärijän keikalla Virossa tapahtui sunnuntaina erikoinen tapahtumaketju. Asiasta kertoi Iltalehti täällä.

Joku heitti lavalle Ukrainan lipun. Lipun värityksen vuoksi Käärijä eli Jere Pöyhönen luuli, että kyseessä on Ruotsin lippu.

”Kuka tuon heitti ja miksi? Me olemme nyt Virossa. Tuo ei ole siistiä! Miksi sinä teit tämän?” Käärijä kysyy yleisöltä sosiaalisessa mediassa julkaistuissa videoissa.

Yleisöstä kerrottiin artistille, että kyseessä on Ukrainan lippu, mutta Käärijä ei kuule tätä. Käärijä nostaa lipun ja heittää sen lavan taakse. Useat henkilöt ovat pöyristyneet X:ssä Käärijän käytöksestä Ukrainan lippua kohtaan. Jotkut näkivät teon olevan tuen osoitus Venäjälle.

”Haluan korostaa, että kyseessä oli osaltani puhdas väärinkäsitys. Näin vain lipun värit ja luulin, että se oli Ruotsin lippu, enkä halunnut olla epäkunnioittava heiluttamalla Virossa Ruotsin lippua”, Käärijä kertoo sosiaalisessa mediassa. Hän sanoo olevansa pahoillaan virheestään, ja antaa kaiken tukensa Ukrainen kansalle vapauden ja rauhan puolesta.

Käärijä kertoo, että on saanut osakseen tappouhkauksia lippuepisodin takia. Hän kertoi asiasta Instagramin tarinat-osiossa, missä tekstit ja kuvat näkyvät 24 tunnin ajan.

Asiasta kertoi Iltalehti täällä.