Kaija Koo julkaisee uutta musiikkia. Huomenna 9. päivä toukokuuta julkaistava single Räsypokka on voimakas kappale, joka käsittelee ihmissuhteiden ydintä – rehellisyyttä, rohkeutta ja aitoutta. Rakkauden voi voittaa vain, jos uskaltaa riisua suojansa ja kohdata toisen kokonaan.
Lue myös: Kaija Koon salaisuus paljastui – ensimmäistä kertaa koskaan Suomessa
”Uusi kappaleeni syntyi monen onnekkaan sattuman kautta törmättyäni Provinssirockin stagen takana lauluntekijä Vilma Alinaan. Räsypokka-teema oli pyörinyt mielessäni jonkin aikaa, ja intouduimme keskellä musamekkalaa keskustelemaan, mitä aiheesta irtoaisi. No, meni tovi ja biisihän siitä syntyi. On mielekästä kehittää itseään taiteilijana ja tulkitsijana ja todeta, että se on aina mahdollista vuosikerrasta toiseen. Räsypokka saa energiat ihan uudelle tasolle.Rakastan musiikin tekemistä, rakastan livekeikkoja ja rakastan elämää juuri sellaisena kuin se on. Tunnustan – hitto oon tätä kaivannut”, Kaija Koo fiilistelee.
Kaija Koo on myynyt uransa aikana yli puoli miljoonaa albumia, voittanut ainoana artistina Emma Gaalassa kolme kertaa Vuoden naissolistin palkinnon, ollut mukana kahdella supersuositulla Vain elämää -kaudella ja julkaissut lukuisia klassikkohittejä. Hän on yksi Suomen menestyneimmistä ja rakastetuimmista artisteista, jonka musiikki yhdistää sukupolvia.