Kaija Koo yhdessä suomalaisen nuoren supertähden kanssa – ikäeroa 38 vuotta

Yllätys!

Julkaistu:

Suomalaisen musiikin ikonisimpiin tulkitsijoihin kuuluva Kaija Koo juhlii tänä vuonna 40 vuotta kestänyttä taiteilijanuraansa. Syksyllä hän lähtee uransa suurimmalle Tuuleen piirretyt vuodet -areenakiertueelle, joka nähdään viidellä eri paikkakunnalla: Tampereella, Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa ja Lahdessa. Massiivinen areenakiertue alkaa perjantaina 23. lokakuuta Tampereen Nokia Arenalta ja päättyy perjantaina 13. marraskuuta Lahden Lahti Halliin.

Kaija Koo julkaisi 6. päivä maaliskuuta uutuuskappaleen Latu on auki. Mukana kappaleella on todellinen suomalainen supertähti. Biisillä on mukana nimittäin listaykköseksi suoraan kurvannut, vasta 25-vuotias mutta jo pitkän uran musiikin parissa tehnyt Isac Elliot. Isac Elliotista kerroimme lisää täällä.

Lue myös: Suomen tämän hetken suosituimman artistin erikoinen menneisyys: ”Keräsin käpyjä saadakseni rahaa”

Kappale on todellakin ollut fanien mieleen, ja se nousi myös komealla tavalla listoille. Se nousi nimittäin suoraan singlelistan kakkoseksi! Asiasta kertoi rocklehti Rumba täällä.

Voit kuunnella kappaleen alta.

YouTube video