Käsittämätön poliisitehtävä Lappeenrannassa: Kuski nukkui ja auto ajoi automaattiohjauksella

Poliisi ei muista uraltaan moista tapahtumaa.

28.07.2025

Lappeenrannassa poliisi on joutunut erityisen tehtävän eteen.

Poliisipartio oli kuutostiellä matkalla hälytystehtävälle, kun yllättäen edessä valtatien vasenta kaistaa ajanut autoilija ei väistänyt partiota.

Partio ajoi auton rinnalle ja havaitsi kuljettajan nukkuvan. Auto kulki automaattiajolla 115 kilometrin tuntivauhtia.

Kuljettaja ei herännyt partion suorittamiin hälytysääniin. Lopulta poliisipartio joutui pysäyttämään auton ajamalla sen eteen ja hidastamalla omaa nopeutta, jolloin automaattiohjaus pysäytti auton poliisiauton taakse.

Partio sai useamman yrityksen jälkeen kuljettajan hereille ja puhallutti hänet. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin tuloksen: piirun vaille 3 promillea. Poliisi epäilee miestä törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

Ylikomisario Jukka Tylli on poliisiuransa aikana nähnyt monenlaisia tilanteita, mutta tällaista tapausta ei ole ennen tullut vastaan.

-Jos ja kun automaattiajo-ominaisuudet yleistyvät, vastaavia tilanteita saattaa sattua enemmänkin. Jos havaitset liikenteessä nukkuvan kuljettajan, seuraa autoa ja soita heti hätänumeroon. Autoa ei kannata yrittää pysäyttää itse, ylikomisario ohjeistaa. 

Lue myös: Lappeenrantaa piinannut käsiveskavoro jäi kiinni nolosti – tunnusti loputkin

Lue myös: Auta Lappeenrannan poliisia – keitä ovat nämä ”munamiehet?”