Keikkalaulaja teki rikosilmoituksen hotellista: ”Varkaita henkilökunnassa”

01.05.2015

Räppäri Lil B asui hiljattain Oakland Airport’s Red Lion -nimisessä hotellissa. Asia on nyt johtanut rikosilmoitukseen – tosin räppärin itsensä tekemänä.

Alkulähtökohta oli se, että Lil B:n huoneesta tulleesta marihuanan katkusta valitettiin muiden asiakkaiden toimesta. Kun räppäri oli ulkosalla, hotellin henkilökunta käväisi omilla avaimillaan huoneessa todeten, että sieltä löytyi epämääräinen pussukka. Lil B sai kenkää.

Kun mies keräili kamojaan hän huomasi, että tukku rahaa puuttui. 10 000 dollaria. Nyt räppäri väittää, että hotellin henkilökuntaan kuuluva vei sen rahan häneltä.

Mies marssi respaan valittamaan, mutta TMZ-sivuston mukaan häntä ei otettu vakavasti. Niinpä Lil B painui tekemään rikosilmoituksen läheiselle poliisiasemalle. Asiaa tutkitaan.

Lisää luettavaa