Kela kertoo tiedotteessaan, että korkeakouluopiskelijoiden maksamattomat terveydenhoitomaksut pistetään ulosottoon noin viikon päästä.
Sitä ennen olisi syytä hoitaa suoritukset kuntoon.
Terveydenhoitomaksun eräpäivä oli syyskuun lopussa niiden opiskelijoiden kohdalla, jotka ilmoittautuivat kuluvalle syyslukukaudelle. Kela on jo maksumuistutuksen lähettänyt, ja seuraavaksi opiskelija saa merkinnän ulosottorekisteriinsä.
Kela toteaa, että jos opiskelija ei ole maksanut terveydenhoitomaksua maksumuistutuksen jälkeenkään eikä maksua ole voitu kuitata eli vähentää joulukuun opintorahasta, maksu siirretään ulosottoon. Kelan tämänhetkisten tietojen mukaan ulosottoon on menossa 7 500 maksua.
Maksutiedot löytää OmaKela-palvelusta.