Kelan maksusitoumuksilla haetaan apteekista tavaraa – kirpparille myyntiin

Tämäkin voi olla Suomessa totta.

29.06.2018

Eräässä kirppariryhmässä somessa on käynnissä kahakka. Aiheena on yhteiskunnan tukien väärinkäyttö.

Muuan myy korkkaamattomia lääkerasvoja alehintaan. Salapoliisit väittävät, että tämä on hakenut ne ”sossun kuitilla” eli maksusitoumuksella apteekista, ja kaupittelee niitä nyt pieneen alehintaan.

-Tässä mennään meidän verorahoilla, muuan arvostelija säksättää.

Rasvamyyjä loukkaantuu ja toteaa väitteitä hävyttömiksi. Hän uhittelee oikeuteen haastamisella kunnianloukkauksesta.

Yleisimmin ilmiöstä keskustellaan myös toisessa ryhmässä. Vaikka kyseinen myyjä ei syyllistyisikään moiseen trokaukseen, tätä tapahtuu – jopa myös väärinkäytöksen mahdollistavien lääkkeiden kohdalla.

Kannattaa siis olla tarkkana, jos joku kaupittelee korkkaamattomia apteekin tuotteita alehintaan. Syy voi olla ihan oikeakin; valmisteita ei tarvita enää. Tai sitten selkeä väärinkäyttötarkoitus.

Lisää luettavaa