Kerttu Rissanen sairastui ja on ”masentunut ja yksinäinen” – sai apua yllättävästä tuotteesta

Kertulla on kätevä keino tuntea olonsa paremmaksi.

22.01.2025

Valmentaja ja joogaohjaaja Kerttu Rissanen on somejulkaisujensa perusteella usein sairaana. Sitä hän on myös tällä hetkellä ja hän kertoo siihen liittyviä ikäviä tuntemuksiaan.

Eilen Kerttu kertoi olleensa melkein 38 asteen kuumeessa eikä tilanteeseen ollut tullut juurikaan muutosta. Hän kertoo aloittaneensa katsomaan samasta sarjasta jo toista tuotantokautta ja arvelee sen perusteella olevansa kunnolla sairas.

Tänään Kerttu on jo päässyt asunnostaan ulos ja kertoo, että meneillään on ensimmäinen kuumeeton päivä. Hän ei kuitenkaan koe olevansa vielä täysin terve. Hänellä on myös ikäviä tuntemuksia, joihin löytyi avuksi yllättävä asia.

– Sen verran masentunut ja yksinäinen ollu tuol neljän seinän sisällä et laitoin vähän huulikiiltoa K markettiin, kertoo Kerttu millä hän arvelee mielialansa nousevan.  

Kerttu kertoo myös huulikiillon laittamisen lisäksi harjanneensa kauppareissua varten hiuksensa.

Kertulla on riittänyt vaivoja

Kerttu on kertonut aiemmissa somejulkaisuissaan monista ikävistä vaivoistaan. Hän on usein sairaana ja hän kärsii myös matalista rauta-arvoista ja suolistovaivoista.

Lue myös: Kerttu Rissasella taas terveyspulmia: ”Nyt ei mene hyvin”

Lue myös: Voi ei, Kerttu Rissanen kävi lääkärissä: ”Voi v…mä sanon”

Kerttua on vaivannut välillä myös niska, ja hänellä on ollut pullistumaa välilevyssä. Hän joutui jäämään viime vuoden lokakuun lopussa pullistuman takia sairaslomalle.