Kirkalta ilmestyy uusi, ennenjulkaisematon kappale yli 40 vuotta sen äänittämisen jälkeen.
Tiedote kertoo kappaleen syntyhistoriasta seuraavaa:
”Torstai 29.12.1983, Millbrook Studiot, Helsinki. Muusikko ja tuottaja Kimmo Salovaara on studiossa työskentelemässä yhtyeensä The Buddiesin kappaleen Lady tää on elämää parissa, kun hän saa idean: Tämä biisi voisi sopia Kirkalle. Salovaara tunsi Kirkan etäisesti omistamansa Millbrook Musiikki -soitinkaupan asiakkaana ja päätti soittaa hänelle.
“Soitin Kirkalle studion lankapuhelimesta ja kysyin haluaisiko hän tulla kokeilemaan yhtä biisiä. Yllättyksekseni hän suostui ja olikin kohta jo paikan päällä. Hän kuunteli ja treenasi biisin kerran läpi ja sitten biisi vedettiinkin yhdellä otolla narulle”, Salovaara muistelee.
Vaikka biisi onnistui hyvin jäi se syystä tai toisesta julkaisematta ja unohtui pöytälaatikon uumeniin lopulta yli neljäksikymmeneksi vuodeksi. Aina aika ajoin biisin olemassaolo muistui kuitenkin Salovaaran mieleen. Yksi kerroista oli vuonna 2007 kun tieto Kirkan kuolemasta tavoitti hänet.
“Istuin ulkona katsomassa kirkasta tähtitaivasta, mietin Kirkaa ja sitä, että saisinkohan julkaistua kappaleen vielä joskus. Samalla jokin välähti taivaalla kirkkaasti ja ajattelin, että se oli varmasti Kirka, joka sanoi että anna mennä vaan”, Salovaara kertoo.
Kesti kuitenkin vielä 19 vuotta, kunnes biisi lopulta näkee päivänvalon. Tänä keväänä Salovaara päätti, että biisi on vihdoin julkaistava. Hän otti yhteyttä muusikko & tuottaja Väinö Walleniukseen, jonka isä Matti on Salovaaran hyvä ystävä ja kysyi lähtisikö hän rakentamaan kappaletta uudestaan Kirkan lauluraidan ympärille. Wallenius tarttui haasteeseen ja otti mukaansa tuottaja Jouni Aslakin.
Väinö Walleniuksen kautta biisi päätyi lopulta myös Kirkan pitkäaikaisen levy-yhtiön, nykyisen Sony Musicin pöydälle. Kappaleen julkaisupäivä 22.8. on tasan kuukausi ennen Kirkan syntymäpäivää, jolloin Kirka olisi täyttänyt 75 vuotta.”