Kiti Kokkosella on syytä juhlaan – sai kaksi tärkeää asiaa takaisin

Tämä on hyvä uutinen.

Julkaistu:

Näyttelijä Kiti Kokkonen on taitava käsistään. Hän julkaisee usein kuvia käsissään syntyneistä asioista, kuten räsymatoista ja mosaiikkiteoksista.

Lue myös: Oma mies kuvaajana – Kiti Kokkosesta kehkeytyi supermalli

Lue myös: Kiti Kokkonen teki ilotulitteiden korvikkeita – ”Rakastan näitä”

Kitillä on ollut mukava sunnuntai, josta hän kertoo tuoreessa julkaisussaan. Hän ei kerro siinä taiteen luomiseen liittyvistä asioista. Tämä liittyy hänen aisteihinsa, jotka ovat alkaneet taas toimia.  

– Tekisi mieli julistaa sunnuntai viralliseksi juhlapäiväksi, koska haju- ja makuaisti on tullut muutaman kuukauden kärvistelyn jälkeen takaisin! Jeeee, hihkuu Kokkonen.

Kiti on kertonut julkaisussaan jo aiemmin maku- ja hajuaistin puuttumisesta. Nyt selvisi, että ne olivat olleet näin pitkään poissa.

– Hienoa! Onnea! Minulla mauttomuus kesti pari- kolme kuukautta. Kun makuaisti sitten palautui, tunsin olevani kuin pikku vauva uusien makujen maistajana: nupit olivat ihan kaakossa ja perusilmeissä löytyi, kertoo joku omasta kokemuksestaan.

– Pidetään niitäkin itsestään selvyytenä. Varmasti taas arvostaa, kun maistaa makuja, toteaa eräs.

Kitin hyvän uutisen sisältävän julkaisun voi lukea täältä tai tästä alta.