Kohuttu Miss Helsinki Rosanna Kulju ei usko löytävänsä miestä

22.04.2015

Upea ja uljas Miss Helsinki Rosanna Kulju on kantanut titteliään kolmisen kuukautta ja suurin kohu on laskeutunut. Nainen hukkui vihapostiin, kun hänen ulkonäköään käsiteltiin kritisoivasti valinnan jälkeen.

Rosanna kertoo, että haukut ovat unohtuneet ”kaiken jännittävän ja uuden keskellä”. Pääsääntöisesti hän myöntää tavanneensa hienoja ihmisiä ja takana on hyviä juttuja. Kuitenkin kaikessa on muttansa:

-Olen näin lyhyessä ajassa oppinut paljon asioita luottamuksesta, kantapään kautta. Keep your circle small, (pidä lähipiirisi pienenä) sen mä vaan sanon. Oon paljon miettinyt ihmissuhteita ja rakkautta jossain määrin. Ja kyllä se on vaan taas pakko todeta, etten jaksa uskoa siihen, että löytäisin mun rinnalle miehen, joka kestäisi tätä kaikkea, Rosanna suree.

Hän toteaa, että elämässään on ollut vain yksi ainoa mies, jonka vuoksi hän tekisi mitä vain. Hän kaipaa edelleen exäänsä, vaikka erosta on jo puolitoista vuotta.

 

Lisää luettavaa