Kokaiinin käyttö räjähtänyt Briteissä – tämä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, linkki!

Uutisissa on kerrottu, että jopa 90-vuotiaita kokaiiniriippuvaisia on hoidettu Britannian sairaaloissa.

25.05.2020

Suomalainen terveyssivusto uutisoi, että kokaiinin käyttö on lisääntynyt jätevesitutkimusten mukaan eteläisen Suomen kaupungeissa, mutta suorastaan räjähdyksenomaisesti Euroopan kokaiinipääkaupungissa Lontoossa ja koko saarivaltakunnassa.

Siellä huumetakavarikkojen osuus kokaiinin kohdalla on noussut vuosikymmenessä 300 prosenttia. Kokaiini ei enää näyttäisi olevan pelkästään eliittipiirien huumausaine.

Sivuston mukaan National Crime Agency arvostelee tiukkaa huumausainepolitiikkaa, joka ei näytä purevan. Sen mukaan olisi keskityttävä entistä näkyvämpään tiedotukseen, jota suunnattaisiin käyttäjille ja heidän läheisilleen sekä nuorille.

NCA haluaisi tuoda entistä vahvemmin tietoisuuteen kokaiinin ja huumausainekaupan ympärillä pyörivät lieveilmiöt; rikollisuuden, velkaantumisen ja niin edelleen.

Terveyssivustolla kerrotaan myös kokaiinin terveyshaitoista, joita ovat ulkonäön rapistuminen; nenän väliseinä voi syöpyä kokonaan pois. Tämä kuva ei ole herkille!

Lisää luettavaa