Ei toki ole ensimmäinen kerta, kun vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta on päätynyt kohun keskelle.
Nyt kyse on siitä, että mediassa on tullut julki Virran osallistuminen Erikoisjoukot-realitysarjan kuvauksiin.
Tieto ei ole peräisin Virran omasta ilmoituksesta, vaan Iltalehden lähteistä.
Virta on ollut tällä viikolla poissa eduskunnan työskentelystä.
Virran ”tositeeveily” on herättänyt arvioita puolesta ja vastaan. Yksi kriitikoista on kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva.
Kaleva on kuitenkin itsekin osallistunut realityyn. Moni muistaa hänet Nelosen Farmista.
Kalevan mielestä ongelmana on ajoitus.
– Farmi Suomi kuvattiin elokuussa, eduskunnan istuntotauolla, Kaleva kirjoittaa somessa sivaltaen Sofian päätöstä.
Hän vertaa Virran tilannetta SDP:n Miapetra Kumpula-Natriin, joka osallistui Suuri seikkailu -ohjelmaan kesken istuntokauden. Kumpula-Natrin poissaolot herättivät aikanaan kovaa keskustelua.
– Kumpula-Natrin varoittavasta esimerkistä luulisi muiden edustajien ottaneen opiksi, mutta näköjään ei. Nyt vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta on pois eduskuntatyöstä, Kumpula-Natrin tavoin kesken kiireisimmän istuntokauden. Virta osallistuu Erikoisjoukkojen kuvauksiin, Kaleva kirjoittaa.
Kaleva painottaa, ettei hän vastusta tosi-tv:tä. Hänen mukaansa kesken istuntokauden ohjelmiin ei kuitenkaan pitäisi lähteä.
– Kuten sanoin, tosi-tv:ssä ei sinänsä ole mitään pahaa. Minulle itselleni jäi tosi hauskat muistot Farmi Suomen kuvauksista. Mutta kesken istuntokauden näihin ei pitäisi osallistua.
Lopuksi Kaleva kuittaa asian selvästi piikikkäämmin.
Lue myös: Sofia Virta kertoo viestitulvastaan – ”Mä kestän lukea ne”
Lue myös: Sofia Virta sai kirjeessä haisevan yllätyksen
– Ei, vaikka kuinka haluaisi saada naamansa telkkariin parhaaseen katseluaikaan, vieläpä sopivasti juuri ennen vaaleja.
Erikoisjoukot on MTV:n realitysarja, jossa julkisuudesta tutut osallistujat käyvät läpi fyysisesti ja henkisesti kovia tehtäviä. Sarjaan on osallistunut aiemminkin poliitikkoja.