Lääkäri kertoo kuinka potilas ”oikeasti” kuolee syöpään

Mekanismeja on monia.

29.07.2021

Suomessa todetaan vuosittain yli 30 000 uutta syöpää, melko tasaisesti miehillä ja naisilla. Vuosittain syöpään kuolee yli 13 000 ihmistä. Joka kolmas tulee ennusteiden mukaan sairastumaan syöpään elämänsä jossain vaiheessa, koska eliniän ennuste on pidentynyt. Yhä useampi kuitenkin paranee, sillä hoitomuodot ovat kehittyneet.

Joidenkin kohdalla syöpä johtaa kuitenkin edelleen kuolemaan. Kuinka kuolema todellisuudessa tapahtuu? Miten kuolee maksasyöpäpotilas, entä melanoomaan kuoleva?

-Syöpään liittyen on useita mahdollisia kuolinmekanismeja, kertoo erikoislääkäri Henna Peltonen terveyssivustolla.

Lopullisen kuoleman voi aiheuttaa sydämen kammiovärinä, jonka seurauksena sydämen pumppaustoiminta pysähtyy ja se johtaa kuolemaan. Syöpäsairauksissa sydämen kammiovärinälle altistavat vaikkapa suolatasapainon häiriöt ja verisuonitukokset. Pitkäaikaiseen syöpäsairauteen liittyen voi potilaalle sairauden loppuvaiheessa kehittyä tila, joka johtaa verisuonitukoksiin ja toisaalta myös verenvuotoihin. Ne voivat johtaa kuolemaan.

-Syöpäpotilaalla kuolemaan voi johtaa myös hengitysvajaus, jossa keuhkot eivät pysty ottamaan riittävästi happea ja poistamaan elimistöstä hiilidioksidia. Hengitysvajauksen taustalla voi olla myös verisuonitukos keuhkoverenkierrossa tai runsas askites, eli nesteen kertyminen vatsaonteloon, mikä voi painaa keuhkojen alaosia kasaan. Joskus syöpäpotilaan kuolema voi seurata yksittäisestä massiivisesta verenvuodosta, erikoislääkäri kertoo.

Lisää luettavaa