Lahdessa kävi kuten pahimmillaan kuskille käy, jos hän lähtee rattiin muistamatta tutuksi tullutta ohjesääntöä: ”Jos ajat, et ota”

Lahdessa poliisi korjasi taas ikävää satoa.

07.06.2022

Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Lahdessa valtatie neljän ja Nastolantien risteyksessä viime yönä.

Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin promillen verran. Hänelle kävi kuten pahimmillaan rattijuopolle voi käydä: hän menetti ajoneuvonsa hallinnan.

Epäilty ajautui autollaan pientareelle. Onni onnettomuudessa oli se, että kaikenlaisilta henkilövahingoilta vältyttiin.

Lisää luettavaa