Suomalaiset ovat liikennejuopumiskansaa. Uutiset rattijuopoista ovat joka päiväistä kauraa. Vaikka teot ovat tuomittavia, niiden pysäyttämiseksi ei tunnuta löydettävän kunnon ratkaisua – ne toistuvat päivästä toiseen. Ja välillä tapahtuu se pahin.
Kuten nyt Lahdessa. Henkilöautoa kuljettanut mies menetti autonsa hallinnan Niemenkadulla ja törmäsi auton kylki edellä liikenteenjakajaan sekä katua kaikessa rauhassa suojatietä pitkin ylittäneeseen naiseen. Noin 50-vuotias nainen menehtyi tapahtumapaikalla törmäyksessä saamiinsa vammoihin.
Onnettomuus tapahtui eilen tiistaina noin kello 17.20. Kadun pinta oli tapahtuma-aikana sohjoinen.
Autoa kuljettanutta noin 30-vuotiasta miestä epäillään nyt törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä rattijuopumuksesta. Miestä epäillään myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä hänet on määrätty ajokieltoon jo vuonna 2022.