Marika Fingerroosin kauhunhetket – poliisit paikalle

Poliisi ei halunnut taluttaa, kertoo Marika Comolle.

Julkaistu:

OF-kuningatar Marika Fingerroosin rauhallinen perjantai-ilta muuttui muutama päivä sitten hetkessä melkoiseksi painajaiseksi.

Fingerroos kertoo Instagramissa istuneensa tyytyväisenä keittiössä vatsa täynnä, kun ulkoa alkoi kuulua kavion kopsetta.

Hänellä nousi tukka pystyyn ja hän säntäsi katsomaan, mitä pihalla oikein mahtoi tapahtua.

Näkymä nosti nopeasti sydämen kurkkuun: kaikki neljä hevosta olivat poissa!

Poliisit eivät luvanneet taluttaa

Marikan mielessä ehtivät pyöriä pahimmat mahdolliset vaihtoehdot. Alueella kulki autoja, eikä hevosista ollut aluksi minkäänlaista havaintoa.

– Soitin häkeen (hätäkeskus), kun heppoja ei näkynyt missään ja autoja liikkui, Fingerroos kertoo Comolle.

Hänen miehensä lähti juosten katsomaan, näkyisikö hevosia pellolla. Kauempana erottui kaksi tummaa hahmoa, mutta ne osoittautuivat hirviksi.

Lue myös: Marika Fingerroosin kädessä ökykello, jonka hinnalla voisi ostaa auton

Lue myös: Nyt Bangbus-kohuun tulee Marika Fingerroosin yllättävä mielipide

Fingerroos päätti turvautua kikkakolmoseen.

Hän nappasi rehuämpärin kainaloonsa ja lähti hevosten perään.

Noin puolen tunnin etsinnän jälkeen hevoset löytyivät pellolta noin viiden kilometrin päästä kotoa. Koko lauma oli yhdessä koossa.

Lue myös: Marika Fingerroos perusti yrityksen OF-tuloilleen – ensimmäinen tilikausi paljastaa älyttömän yllärin

Marikan mukaan yksi hevosista on niin perso rehulle, että sen saaminen kiinni oli helppoa. Lopulta koko nelikko lähti seuraamaan syöppöä jonossa kotiin.

Kaikki hevoset saatiin kiinni ja ehjinä takaisin aitaukseen.

Poliisitkin saapuivat paikalle.

– Poliisit tulivat katsomaan, että päästään kotiin, mutta eivät luvanneet taluttaa yhtäkään. Meillä molemmilla oli kaksi hevosta käsipuolessa, Fingerroos kertoo nauraen Comolle.

– Loppu hyvin, kaikki hyvin, Marika toteaa.

Kuva aidasta, jonka heppalauma rikkoi: