Lidlin paistopisteellä kannattaa nyt pitää silmät auki, sillä tarjolla voi olla jotain tavallista mukavampaa: ilmaisia maistiaisia.
Aivan vapaaksi croissant-buffetiksi myymälät eivät kuitenkaan ole muuttuneet. Lidl on käynnistänyt paistopistekiertueen, jonka aikana asiakkaat pääsevät maistamaan maksutta sekä makeita että suolaisia tuotteita.
Kiertue on alkanut perjantaina 17. heinäkuuta Joensuun Pilkon Lidlissä. Se pysähtyy kesän ja alkusyksyn aikana kaikkiaan 30 myymälässä eri puolilla Suomea.
Tarkoituksena on esitellä asiakkaille uusia tuotteita ja muistuttaa samalla, mitä kaikkea paistopisteeltä löytyy.
Lidlillä on tempaukselle myös sopivan juhlallinen syy. Norstatin verkkopaneelissa tehdyssä kyselyssä suomalaiset valitsivat Lidlin maan parhaaksi paistopisteeksi.
Lidl sai 53,3 prosenttia äänistä. Toiseksi sijoittunut Prisma keräsi 21,5 prosenttia ja K-Citymarket 9,5 prosenttia.
Asiakkaat kehuivat etenkin tuotteiden hintaa, makua, tuoreutta ja laatua. Muukin sai kiitosta.
Suomalaisten paistopistesuosikeissa ei silti ole lähdetty turhaan kikkailemaan. Lidlin myydyin tuote on riisipiirakka.
Lue myös: Tässä tulee kesän kuumin jäätelöherkku
Lue myös: Lidlin uutuustuotteen luvataan mullistavan kesäjuhlat – rullattava tuote pitää ruoat lämpimänä
Lue myös: Lidl kertoo sen tietokantaan hyökätyn – varkaille lähti asiakastietoja
Seuraavina tulevat voicroissant, sulhaspiirakka, kinkku-juustocroissant ja kaurasydän. Makeista tuotteista parhaiten kaupaksi käyvät korvapuustit, munkit ja omenataskut.
Kaikki paistopisteelle jääneet tuotteet myydään myymälän viimeisen aukiolotunnin aikana puoleen hintaan.
Käytäntö on ollut Lidleissä voimassa viime syksystä lähtien.
Maistiaisaikataulu:
To 23.7. klo 12–18: Helsinki-Roihupelto
Pe 24.7. klo 12–18: Heinola
Pe 24.7. klo 12–18: Vantaa-Asola
Pe 24.7. klo 12–18: Kuopio Haapaniemi
La 25.7. klo 10–16: Orimattila
To 30.7. klo 12–18: Helsinki-Graniittitalo
Pe 31.7. klo 12–18: Tuusula-Hyrylä
Pe 6.8. klo 12–18: Sipoo
Pe 7.8. klo 12–18: Oulu Kaakkuri
La 8.8. klo 12–18: Haukipudas
Pe 14.8. klo 12–18: Helsinki-Arabia
La 15.8. klo 10–16: Inkeroinen
To 20.8. klo 12–18: Klaukkala
To 20.8. klo 12–18: Helsinki-Tripla
To 20.8. klo 12–18: Naantali
Pe 21.8. klo 12–18: Hollola
Pe 21.8. klo 12–18: Vantaa-Kivistö
Pe 21.8. klo 12–18: Salo-Tyynelä
La 22.8. klo 10–16: Kouvola-Kellomäki
La 22.8. klo 10–16: Järvenpää-Terhola
La 22.8. klo 12–18: Kaarina-Krossi
To 27.8. klo 12–18: Espoo-Omena
Pe 28.8. klo 12–18: Helsinki-Tikkurila
Pe 28.8. klo 12–18: Hämeenlinna-Tiiriö
Pe 28.8. klo 12–18: Lempäälä-Marjamäki
La 29.8. klo 12–18: Helsinki-Kallio Neljäs
La 29.8. klo 10–16: Kotka-Sutela
La 29.8. klo 12–18: Tampere-Ratina