Yle: Joensuussa uimahallin työntekijät joutuivat seuraamaan työssään seksitreffisivua

Omituista pervoilua – ei vaan ihan asiaa.

Julkaistu:

Joensuun uimahallissa työntekijät ovat joutuneet varsin erikoisen työtehtävän eteen: seuraamaan internetin seksitreffipalstoja.

Syynä on ollut Vesikon uimahallin höyrysauna.

Lue myös: Karhu hyökkäsi Joensuussa kimppuun – kaksi loukkaantui

Henkilökunta sai tietää, että miesten puolelle sovittiin verkossa seksitapaamisia. Työntekijät yrittivät estää niitä tekemällä tarkastuskäyntejä juuri niihin aikoihin, joista netissä oli sovittu.

Höyrysauna suljettiin kesäkuussa. Seksitapaamiset eivät olleet tilan ainoa ongelma, sillä miesten ja naisten saunojen välisestä seinästä oli myös raaputettu pinnoitetta pois niin, että toiselle puolelle pystyi kurkistamaan.

Nyt sauna on remontoitu. Väliseinä ulottuu katosta lattiaan, ja tirkistelyaukot on peitetty.

Lue myös: Tiesitkö? Suomessa vanki voi karata vankilasta, mutta uutta rikostuomiota siitä ei seuraa

Henkilökunta seuraa edelleen tilannetta ja toivoo, että höyrysauna saa jatkossa olla tavallisessa saunakäytössä.

Poliisille tapauksista ei ole tehty rikosilmoituksia. Poliisin mukaan aikuisten kesken sovittu tapaaminen ei itsessään ole rikos, mutta tilanne voi muuttua toiseksi, jos toiminta koetaan ahdisteluksi tai se loukkaa sivullisten sukupuolisiveellisyyttä.

Lähde. YLE

Lisää Como.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi