Latela-sarjasta tuttu Lauri Huttunen on tänään vastaamassa Pirkanmaan käräjäoikeudessa häneen kohdistuneisiin syytteisiin.
Huttusta syytetään laittomasta uhkauksesta, yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ja kunnianloukkauksesta.
Lue myös: Latelan Lauri Huttunen on kultainen mies – tämän rakensi Sarkku-vaimolleen
Epäillyt teot ovat tapahtuneet kesällä 2024 ja tammikuussa 2025.
Huttunen saapui paikalle oikeustalolle vasta paria minuuttia vaille oikeudenkäynnin alkamista, eikä hän halunnut vastata paikalle saapuneen runsaslukuisen toimittajajoukon kysymyksiin millään lailla.
Lauri kettuili mediaväelle
Oikeudenkäynnissä nähtiin heti yllätys ja Laurin kuitti runsaalle mediaväelle.
Kun saliin kutsuttiin, Huttunen totesi, että media voi mennä ensin. Lopulta hän kuitenkin asteli itse ennen mediaa saliin.
Lue myös: IS: Känniset naiset soittivat Latelan Laurille – Late lähti heti pukkeilemaan
Heti alussa Huttusen edustus pyysi salaista oikeudenkäyntiä, koska juttuun liittyy lapsi. Kukaan ei vastustanut asiaa.
Koska asiassa olisi vaikea erotella julkista ja salaista materiaalia oikeudenkäynnin aikana, tuomari teki päätöksen, että koko juttu istutaan yleisön läsnä olematta.
Oikeus istuu siis suljetuin ovin ja päätöksestä saadaan tietää myöhemmin. Päätös eli mahdollinen syyksi lukeminen on julkinen.