Lisää hedelmiä pois kaupoista – syynä torjunta-aine

Älä syö.

Julkaistu:

Ruokavirasto ja Satotukku kertovat takaisinvedosta.

Ruoan takaisinveto tehdään, kun elintarvikkeessa havaitaan virhe tai riski, jonka vuoksi tuote ei välttämättä ole kuluttajalle turvallinen.

Syynä voi olla esimerkiksi listeria, salmonella, vierasesine, virheellinen päiväys tai puuttuva allergeenimerkintä. Tällöin tuote poistetaan myynnistä, ja kuluttajia voidaan kehottaa palauttamaan tai hävittämään jo ostettu tuote.

Satotukku ilmoitti 12.5. maahantuomastaan kiivierästä löytyneen liikaa fentioni-nimisen torjunta-aineen jäämää. Riskin arvion mukaan ei voitu varmistua, että kyseisen erän kiivit olisivat turvallisia.

Nyt Satotukku kertoo uudesta takaisinvedettävästä erästä.

Puro Gusto -tuotemerkin kiivit, joiden alkuperämaa on Etelä-Afrikka, on pakattu oheisen kuvan mukaiseen 500 gramman pakkaukseen ja niissä on tunnistemerkkinä erätunnus ”L: 1804”. Seuraavan maahantuonnin valvonnassa on todettu, että myös erässä ”L: 1905” on liikaa saman torjunta-aineen jäämää.