Loistavaa, Nightwish-Anette, nyt alkaa lyyti kirjoittaa!

04.04.2012

Anette Olzon esiintyi takavuosina kukkamekoissaan Nightwishin konserteissa. Katu-uskottavuus oli sama kuin junttidiskon kuningas Frederik olisi pistänyt päälleen kauluspaidan ja kravatin.

Arvosteluahan siitä seurasi, ja pahasti. Muutama viikko sitten nähtiin uudistunut Anette Olzon, joka oli pistänyt käynnissä olevalle kiertueelle ylleen mustaa nahkaa, niittejä, ja meikitkin olivat ihan eri maailmasta kuin ennen. Loppui se länkytys.

Aneten muutos, joksi epäillään myös ammatti-ihmistä, ei ole jääpä tähän. Nyt kun nainen on kiertuetauolla viikon verran, hän käyttää ajan esiintymistensä valmisteluihin, eikä ainoastaan vain ääntä avaamalla. Anette postailee blogissaan keskittyvänsä nimenomaan ulkomusiikillisiin asioihin. Hän katsoo nauhalta, mitkä asut näyttävät parhailta, laittaa tekokynnet, värjää hiuksensa ja ostaa lukuisia tekoripsiä.

Loppukiertueen ajan hänen miehensä ja Nemo-poikansa seuraavat  mukana.