THL:n tuoreen jätevesitutkimuksen mukaan kokaiinin käyttö jatkaa kasvuaan lähes koko Suomessa. Käyttö on lisääntynyt koko mittaushistorian ajan vuodesta 2012 lähtien, ja kasvu on edelleen voimakasta. Pääkaupunkiseudulla kokaiinia käytetään eniten, mutta suurimmat muutokset näkyvät nyt muualla Suomessa.
Alfa-PVP:n käytössä kehitys on toinen. Viime vuosien kasvu on monin paikoin taittunut, mutta käyttömäärät ovat edelleen korkeita etenkin pääkaupunkiseudulla ja muualla Etelä- ja Länsi-Suomessa. Itä- ja Pohjois-Suomessa ainetta havaittiin monin paikoin vain vähän tai ei lainkaan.
Amfetamiinin käyttömäärissä ei ole tapahtunut suurta muutosta, vaan ne ovat pysyneet viime vuosina melko tasaisina. MDMA:n eli ekstaasin käyttö on sen sijaan vähentynyt. Metamfetamiinin käyttö on edelleen keskimäärin vähäistä.
Maaliskuussa 2026 tehty valtakunnallinen tutkimus kattoi 32 kaupunkia lähialueineen ja noin 65 prosenttia Suomen väestöstä.
Alfa-PVP:n alueelliset erot ovat suuria. Suurimpien Etelä- ja Länsi-Suomen kaupunkien lisäksi ainetta löytyi jätevesistä säännöllisesti viikon jokaisena päivänä Salossa, Vihdissä, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Porvoossa, Nokialla, Lahdessa, Porissa, Huittisissa, Mikkelissä ja Joensuussa.
Useissa Itä- ja Pohjois-Suomen kaupungeissa alfa-PVP:tä ei sen sijaan havaittu mitattavia määriä lainkaan. Kokaiinin käyttö painottuu edelleen eteläisen Suomen suuriin kaupunkeihin, vaikka sen kasvu näkyy nyt laajasti myös muualla maassa.