Masked Singer Suomen tuorein kausi starttasi viime lauantaina. Ensimmäinen kilpailija putosi jo pelistä pois.
Jakson päätteeksi Ponin maskin takaa paljastui yllättäen esille Lola Odusoga. Lola kertoo tuoreessa somejulkaisussaan ajatuksiaan ohjelmaan osallistumisesta.
– Olipa matka! Mun musatraumoilla ja vakaalla päätöksellä siitä, etten tuu kameran etupuolelle enää kuin juontamaan tai haastatteluihin, tää oli monelle aika ylläri. Itelle myös! paljastaa Lola.
Tippuminen heti ohjelman alussa tuntuu olleen Lolalle helpotus.
– Luojan kiitos se on nyt ohi. Tarinoissa on mun fiiliksii matkan alusta ja sen varrelta, tätähän tuli stressattua siis kaikkiaan 9kk, eli aina eiliseen iltaan asti, kirjoittaa Lola.
Lola kertoo julkaisussaan myös, millaisia haasteita ohjelmaan osallistuminen hänelle aiheutti.
– Isoin haaste ton laulukammon ihella, oli miten salata tää ohjelman työryhmältä, josta puolet on läheisiäkin kollegoita, osa ihan ystäviä. Mitä kaikkee mä siis tein jotta he ei tunnistais? kertoo Lola.
Lue myös: Lola Odusoga kyllästyi ulkonäkösisältöihin – ”Olet oikeassa paikassa!”
Lue myös: Lola Odusoga julkaisi lapsestaan kuvan – täytti 19 vuotta
Lue myös: Lola Odusoga lillui vedessä ”säikähti paparazzia”-ilmeellä – ”Mukavat kellukkeet”
Lola on saanut julkaisuunsa kehuja muun muassa laulutaidostaan.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.
Nämä hahmot ovat vielä mukana kisassa
Masked Singer nähdään vielä useana tulevana lauantaina MTV3:lla alkaen kello 19.30 ja sen lisäksi Katsomossa. Kisassa on mukana vielä yksitoista hahmoa, jotka ovat Pierumies, Hai, Haisunäätä, Kameleontti, Kukkakärpänen, Kulkukoira, Mansikki, Merenneito, Papparainen, Paviaani ja Riiviö.
Kauden juontaa tuttuun tapaan Ile Uusivuori ja vakiopanelisteina toimivat Benjamin Peltonen, Janne Kataja ja Jenni Poikelus.