Lotta ja pappa -duon toinen osapuoli, Lotta Saahko, on tuohtunut. Hän on tuohtunut omasta mutta varsinkin papan puolesta – ja luonnollisesti myös muiden asiasta kärsivien puolesta.
Näin hän videolla toteaa:
-Kerroin viime viikolla, että Pirkanmaan hyvinvointialue Pirha on päättänyt lakkauttaa ikäihmisten päivätoiminnan. Tämä on heidän uusin säästökohteensa. Se on mielestäni aivan järjetöntä. Pappa käy Mielikki-päiväkerhossa kerran viikossa. Toiset muistisairaat tai ikäihmiset käyvät jopa kolme, neljä tai viisi kertaa viikossa, jos omaishoitajat ovat iäkkäitä tai eivät asu samassa taloudessa. Kerhossa on tarjolla ruokaa, ohjelmaa, jumppaa, laulua mutta ennen kaikkea ikätovereiden seuraa.
Lotta jatkaa:
-Usein on niin että ikäihmiset eivät enää itse pääse kotoa pois muualle kuin tänne päivätoimintaan, jonne heidät haetaan kotoa taksilla. Tämä on omaishoitajien vapaapäivä ja tämä on tärkeä virike näille muistisairaille. He pääsevät juttelemaan, muistelemaan, purkamaan energiaa, saavat sosiaalisia kontakteja. Tämä pitää heidät elämässä kiinni. Se antaa meille omaishoitajille päiviä, tai useita päiviä, levähtää, hengähtää, hoitaa omia asioita. Mitä tapahtuu kun näitä ei enää ole? Muistisairas roikkuu kotona joka päivä ja omaishoitajat eivät saa taukoa koskaan. Mä en usko, että tämä tulee halvaksi Pirhalle, sillä molemmat, se muistisairas ja se omaishoitaja, kärsivät tästä varmasti.
Voit katsoa videon alta.
Lue myös: Lotta ja pappa -duon pappa painoi turvaranneketta – syy oli humoristinen
Lue myös: Lotta ja Pappa -kaksikon Lotta joutui hakeutumaan terapeutille