Matkailuohjelmien klassikko Madventures pyörii Ruudussa nyt vuorokauden ympäri omalla suoratoistokanavallaan. Fanit kiittävät, ja uusia fanipolvia kasvaa joukkoon mukaan.
Ruudussa on kanavia Koskiselle, Sykkeelle ja Suomen Huutokauppakeisarille. Nyt omansa saa Madventures.
Suoratoistokanavalla nähdään Madventuresin 2000-luvun alussa valmistuneita kausia, joissa Riku Rantala ja Tunna Milonoff reppureissaavat ympäri maailmaa. Lisäksi kanavalla nähdään vuonna 2022 valmistunut Madventures Suomi -kausi, jossa parivaljakko tutustuu kotimaan saloihin.
Palvelu syntyi tarpeeseen. Riku Rantala vastaa:
-Meiltä kysellään liki viikoittain, mistä voisi nähdä Madventuresin vanhoja jaksoja. Nyt on vielä helpompi vastata, kun kulttiohjelmalla on kokonaan oma kanavansa Ruudussa – pitää mennä itsekin katsomaan, hän innostuu.
Uusi Madventures-kanava löytyy Ruudun Kanavat-valikosta.
Mitä ihmeen suoratoistokanavia, kysyy Pihtiputaan mum…rouva Alina, 74v
Ruutu vastaa.
Suoratoistokanavat toimivat samaan tapaan kuin tavalliset televisiokanavat, ne vain sijaitsevat Ruudussa.
Valitsemansa kanavan voi yksinkertaisesti klikata päälle, ja silloin kyseiset ohjelmat pyörivät koko ajan. Kanavilla on myös mainoskatkoja, aivan kuten siinä lineaarisessa mummontöllössäkin. Niinpä katsoja voi katsoa ilmaiseksi, ei siis maksa mittää.