Maisa Torppa botox-hoidoissa – aviomieskin kuulemma kiittelee!

Maisa Torppa on käynyt botuliinihoidossa. Tiesittehän sitä käytettävän muuhunkin kuin kasvoihin, sillä kasvojaan Maisa ei hoidattanut.

27.04.2022

Botuliinia eli tuttavallisemmin botoxia käytetään kasvoihin, mutta sillä on myös muita merkityksiä. Se auttaa bruksismissa eli hampaiden narskuttelussa. Öisin tapahtuva narskuttelu aiheuttaa päänsärkyä ja lihasjumeja.

Nyt Maisa on ottanut botuliinia tähän tarkoitukseen.

– Oon aikaisemmin puhunut täällä siitä, että kärsin järkyttävistä purentalihasjumeista. Päänsärky on ollut öisen narskuttelun takia aivan järkyttävää ja mitkään särkylääkkeet ei siihen auttanut. Kokeilin kaikkia poppaskonsteja. Esimerkiksi teetätin purentakiskot, kävin purentalihashieronnassa, venyttelin purentalihaksia ja hieroin purentalihaksia niille suunnitelluilla laitteilla kotona. En varmasti edes muista kaikkia kikkoja joita kokeilin! Maisa avaa Insta-storiesissa.

– Olin jo ihan epätoivoinen, koska päänsärky rassasi jokaista päivää. Sitten mä löysin avun, joka vei kaikki kivut pois! Päänsärkylääkkeitä ei olla tämän jälkeen tarvittu kertaakaan ja olo on aivan ihana, kun kipu on poissa!

Maisa sanoo, että häntä jännitti aluksi.

-Plastiikkakirurgi kertoi tästä hoitomuodosta ja päätin kokeilla, koska kaikki muut konstit tuntui olevan käytetty. Voi kun olisin tiennyt tästä hoitomuodosta heti kipujen alettua, niin ei olisi tarvinnut kestää särkyä päivääkään! Kaikki kivut katosi ja puolisokin kiittää, kun en enää narskuttele öisin, Maisa avautuu.

Lisää luettavaa