Marjatta teki jotain mitä ei olisi pitänyt: Laittoi perunan mikroon – jälki karmaisee

Voi Marjatta! Miksi!

Pottua eli perunaa ei välttämättä kannata kypsentää mikrossa. Ei ainakaan samoin kuin Marjatta teki.

Peruna kärtsähti kunnolla ja mikrokupukin suli. Asiasta kirjoittaa Feissarimokat.com, ja sieltä löytyy aiheesta kuvaakin.

Yleisö neuvoo Marjattaa, että eihän nyt kokonaista perunaa kannata niine hyvineen laittaa mikroon, ei siitä mitään tule. Pitäisi laittaa se vesikuppoon, jossa lämpö kohdistuisi kiehuvan veden kautta perunaan.

Niin tai näin, Marjatan perunasta tuli musta käpristynyt ”kapris” ja mikrokupu suli ja kämppä haisee palaneelle vielä ensi viikollakin.

Mutta vielä itse aiheeseen: eikö tosiaankaan yhtä perunaa voi mitenkään kypsentää mikrossa?

Insider-lehden toimittaja kokeili pari vuotta sitten tuleeko perunasta hyvä niin muodoin. Hänen kikkansa oli ensin pestä peruna, sitten tökkiä siihen reikiä haarukalla ja lopulta kääriä peruna talouspaperiin ja kastella koko höskä kunnolla kauttaaltaan.

Kun peruna viimein 5-6 minuutin päästä tuli mikrosta, se näytti kypsältä ja olikin sitä. Maku oli silti toimittajan mukaan kuivahko, joten hän edelleen aikoo käyttää uuniperunoissa oikeaa uunia ja keitinperunoissa keittolevyä. Videon voi katsoa alta.

@harley.osegueraPotato 🥔 life hack! Yes…. I know a lot of people know this trick…. #nohate #yummy #foryou #food♬ original sound – HarleyOseguera

Aiheet: