Mattia sureva, muisteleva ja kaipaava Pia Nykänen sai arvokkaan ohjeen

Seuraaja muistutti Piaa elämän jatkumisesta.

03.08.2023

Matti Nykäsen kuolemasta on pian viisi vuotta.

Edelleen, säännöllisesti, Pia-leski kirjoittaa surustaan ja julkaisee muistokuvia Matista ja heistä yhdessä. Näin on Matin syntymä- ja kuolinpäivinä, hääpäivänä ja niin edelleen.

Pialla on tähän täysi oikeus – surulla ja ikävällä ei ole viimeistä voimassaolopäivää.

Nyt Pian lukuisat fanit ovat kuitenkin rohkaisseet Piaa lämpimin terveisin. Monien Pian seuraajien mielestä tämän kannattaisi rohkeasti yrittää mennä eteenpäin, muistot kultaisina säilyttäen, mutta niin että hän kannattalee ikävää ja surua, eikä suru ja ikävä häntä.

Nämä ovat toki hyvin henkilökohtaisia asioita, mutta ystävät ja hyvät seuraajat tunnistaa siitä, että he rohkaisevat, tukevat ja näkevät.

Eräs seuraaja kirjoittaa näin:

-Piia, ei pahalla mutta ethän liikaa elä muistoissa, vaikka Mattia suuresti rakastitkin ja rakastat. Sinulla on lupa mennä elämässä eteenpäin.

Piaa rohkaistaan:

-Muistoja sulta ei vie mikään, mutta olet kaunis ja nuori nainen, ja sinulle Mattikin haluaisi parasta ja uuden elämänkumppanin. Rohkeasti eteenpäin. Ottajia on.

Lisää luettavaa