Mies hermostui Porvoossa ärrällä, kun ei saanut passiaan – sitten viuhui keppi

Poliisia tarvittiin.

07.06.2022

Poliisia tarvittiin porvoolaisen R-kioskin pihalla, jossa tapahtumat saivat alkunsa perjantaina noin klo 18.00.

Poliisin mukaan miesasiakas yritti hakea uutta passiaan Porvoon Näsissä sijaitsevalta R-kioskilta. Passia ei luovutettu, koska miehellä ei ollut esittää vaadittavaa henkilöllisyystodistusta. Tästä suivaantuneena mies oli hermostunut ja huutanut uhkauksia kioskin myyjälle ja huitonut häntä kävelykepillään.

Kaksi ulkopuolista henkilöä tulivat apuun ja mies poistettiin kioskista. Pihalla tilanne kuitenkin jatkui.

Siellä mies haki kassistaan teräaseen ja alkoi uhkailla väliin tulleita henkilöitä.

Lisää luettavaa