Mikkelin Moison lakkautetun sairaan alueella liikkui hämärämiehiä myöhään tiistai-iltana, kertoo poliisi.
Itä-Suomen poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän tiistai-iltana puolen yön aikoihin. Vartioimisliikkeen vartija oli huomannut kierroksellaan, että Moision entisen sairaalan alueella oli liikettä. Paikalta löytyikin neljä nuorta aikuista miestä. Heillä oli hallussa ammatilaisten välineistöä: löytyi sorkkarauta, työkaluja ja otsalamppuja.
Mutta heiltä ei löytynyt hyvää selitystä oleskeluunsa alueella, jossa se oli kiellettyä.
Poliisi kertoo, että nuoret ”yötyöläiset” majoitettiin poliisilain perusteella rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi Mikkelin poliisiasemalle. Lisäksi hallussa olevista murtautumiseen liittyvistä välineistä annettiin maksullista muistutusta.