Miksi kaikkialla ei toimita invapaikkojen kanssa näin?

Värillä on väliä.

14.06.2017

Comon toimittaja ajeli Pirkkalassa, jossa ABC:n pihassa invaparkkipaikat oli merkitty paitsi tunnuksin myös siten, että asvalttiruudut oli maalattu kauttaaltaan sinisellä.

Ne olivat tyhjinä, kukaan ei parkkeerannut niihin ainakaan asiattomasti, vaikka ne sijaitsivat aseman uloskulun välittömässä läheisyydessä.

Miksi tällaista sinistä värjäystä ei harrasteta laajemminkin?

Tiedossa on, että esimerkiksi Lohjalta löytyy sinisiä invaparkkiruutuja. Ja varmasti muualtakin. Mutta jokainen invaruutu olisi syytä maalata näkyvästi siniseksi.

Miksi? Se estää vääränlaista pysäköintiä. Ainakin se toimii niiden kohdalla ”jotka eivät vahingossa huomanneet invamerkkiä”. Huomaat kun ajat siniselle alueelle, takuulla huomaat.

Muutenkin homma on psykologinen. Sinä todella ajat autosi johonkin kauttaaltaan eriytettyyn paikkaan. Täytyy olla sakon arvoinen urpo jos vielä viitsii väittää, ettei huomannut, ja vain röyhkeyttään jätti auton invapaikalle.

Sininen kunniaan!

Lisää luettavaa