MN: Anna Hanskin tyttärellä raivoisa syöpä – synnytys käynnistettiin

Äiti tukee tytärtään.

26.02.2025

Viime syksynä laulaja Anna Hanskin perhe joutui keskelle elämän mullistavaa kriisiä, kun Annan tytär, 30-vuotias Nenna Leskinen, sai kuulla sairastavansa aggressiivista, kolmannen asteen rintasyöpää. Leskinen odotti tuolloin toista lastaan. Nenna Leskisen isä on muusikko Leri Leskinen.

Nennan äiti Anna Hanski kertoo Me Naiset -lehdessä eläneensä syksystä lähtien täysin tyttärensä sairauden ehdoilla.

– Lapseni on heitetty etulinjaan, ja nyt on todella hetkeni olla äiti ja olla tukena. Välillä tulee voimaton olo, koska tällaisessa tilanteessa voi tehdä niin vähän, Hanski toteaa.

-Me olemme kuitenkin puhuneet suoraan Nennan sairastumisesta, ja se on ollut meille ainoa oikea tapa. Kaikessa rankkuudessaan tämä on ollut tärkeä matka. Olen kiitollinen siitä, että vaikeilla hetkillä olen saanut olla Nennan äiti.

– Kun tästä selviän, haluan auttaa muita ihmisiä, Nenna Leskinen sanoo Me Naisten haastattelussa.

Jutussa hän kertoo huomanneensa kyhmyn rinnassaan istuessaan kotisohvallaan. Aluksi hän oletti sen olevan maitokyhmy, mutta huoli kasvoi, kun maitoa ei herunut ja kyhmy pysyi paikallaan. Neuvolalääkäri määräsi kiireellisen lähetteen ultraääneen, jonka tulokset vahvistivat pelätyn diagnoosin.

– Saadessani lopullisen tiedon henkeni salpaantui, Leskinen muistaa.

Hoidot ovat nyt loppusuoralla – keväämmällä vielä leikataan

Syöpädiagnoosin varmistuttua lääkärit päättivät käynnistää synnytyksen heti seuraavana päivänä, raskausviikolla 36, jotta syöpähoidot voitaisiin aloittaa mahdollisimman nopeasti.

Leskinen synnytti lokakuussa Naistenklinikalla tyttärensä Edithin. Synnytys kesti kolme päivää ja sen aikana Leskinen kävi läpi voimakkaita tunteita epätoivosta kuolemanpelkoon. Synnytyksen jälkeen hoidot alkoivat välittömästi.

Lue myös: Jukka Kuoppamäki – näin upeasti ura loppuu!

Lue myös: Aggressiiviseen syöpään sairastunut BB-Janita, 25, julkaisi uuden dramaattisen kuvan: En tiedä elänkö 2 kuukautta…

Nenna Leskinen kertoo Me Naisissa yrittävänsä suhtautua elämään ja tulevaisuuteen positiivisesti.

– Ystäviä nähdessäni en elä koko tätä kriisiä. Onneksi minulla on heidät ja olen saanut myös uusia ystäviä.

Nyt sytostaattihoidot ovat loppusuoralla, ja niitä seuraa vielä keväämmällä leikkaus.

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.