Eeva Eloranta muistetaan monista tv- ja teatteriproduktioistaan. Hän on näytellyt myös monissa aikansa nimielokuvissa, kuten Pohjanmaa ja Riisuminen.
Eikä kukaan voi unohtaa Eevan roolia suosikkisarjassa Blondi tuli taloon.
Eevalle näyttää kuuluvan kaikesta päätellen hyvää. Hän on ahkera somen ja Instagramin käyttäjä ja julkaisee mukavia päivityksiään taajaan, kuten nytkin.
Eeva vitsailee turkkimummoista
Nyt Eeva on ollut menossa Stokkalla turkki päällä – tekoturkki tosin.
Häntä naurattaa, että aiemmin, nuorena, häntä vähän korpesi ”Stokkan turkkimummot”, jotka pyörivät tavaratalossa niin ettei joukkoon sopinut.
-Nehän oli sellainen turkismuuri jota vastaan oli hankala taistella, Eeva nauraa.
Ilmeikkäästi Eeva kertoo, että nyt hän itse on tuollainen turkkimummo. Katso hauska video alta tai tästä.
Eevalla todettiin vuonna 2016 MS-tauti. Diagnoosiin päädyttiin, kun Eeva alkoi kaatuilla. Hän on puhunut julkisuudessa ikävästä uupumuksesta, jota MS aiheuttaa.
-Mutta saan olla kiitollinen. En ole yhtään niin uupunut kuin moni muu, Eeva kertoi jokin aika sitten ET-lehdessä.
– Haluan pysyä täydessä iskussa ja olla toimelias ne tunnit, jotka minulla on.