Muistatko vielä tämän harmonisen mainosbiisin – jäi korvamadoksi, nyt ei ole koko puljua enää Suomessa

Esso, se ainoa oikea. Osaatko olla hyräilemättä, kun luet?

28.06.2019

Vielä parikymmentä vuotta sitten Esson mainoksissa kuultiin harmonista loppulaulua ”Esso, se ainoa oikea”, ja sehän jäi pojat päähän soimaan.

Esso käytti markkinoinnissaan 1990- ja 2000-luvuilla toistakin slogania: ”Tiikeriä tankkiin!”

Sitten koko Esson tarina Suomessa päättyi. Joulukuussa 2006 Suomen Esson osakekanta siirtyi SOK:lle. Se myi osan Esson toiminnoista ST1:lle. 140:sta Essosta tuli ST1-asemia ja 44 Essoa muuttui ABC:ksi.

Suomen viimeinen Esso oli Laukaan Esso, siitäkin tuli ST1 yhdeksän vuotta sitten.

Esso on jenkkiläisen ExxonMobil-öljy-yhtiön Yhdysvaltojen ulkopuolella käyttämä nimi. Yhtiö on maailman suurin öljyn tuottaja ja myyjä. Palaa parinkymmenen vuoden taa ja hyräile alla olevan videon tahtiin:

Lisää luettavaa