Näin seksikkäitä kuvia ei moni pysty Instagram-tililleen laittamaan, huh-huh!

17.12.2014

Emily Sears on australialaissyntyinen malli, joka asuu tätä nykyä Los Angelesissa ja työskentelee muun muassa lehtialalla.

Hän varttui taidekustantajien lapsena ja sai jo kotona hyvät eväät estetiikan pariin. Toisin kuin vanhemmat ehkä toivoivat Emily, 29, ei kuitenkaan jatkanut ihmisten luoman taiteen parissa, vaan päätyi luomaan taidetta ihmisestä itsestään – toisin sanoen omasta vartalostaan.

Geenejä suvussa toki on, sillä naisen täti valittiin vuonna 1956 Australian ykkösmalliksi. Emily vieraili usein Wendy-tädin luona Los Angelesissa ja tutustui myös hänen kauttaan piireihin.

Australialaislehti Zoon kuvattua Emilyn lukijoilta tuli niin paljon palautetta, että neitokainen palkattiin lehden ”neuvovaksi kolumnistiksi”, eli häneltä miehet saavat kysellä kaikenmaailman neuvoja miesten ja naisten välisistä asioista.

Emily on viime aikoina lisännyt Instagram-tililleen niin rohkeita kuvia, että näistä voi jo pian todeta: koetellaanko näillä Instagramin sensuurirajoja. Moni tosin ei voisi laittaa tällaisia kuvia Instaan, vaikka haluaisikin. Kyvyt vain eivät yksinkertaisesti meillä tavan talliaisilla riitä siihen.

Kuva, jonka #EMILYSEARS (@emilysears) julkaisi

Lisää luettavaa