Näin upea näky jouluna Matti Nykäsen haudalla

Pia vieraili Matin haudalla jouluna.

Julkaistu:

Matti Nykänen syntyi Jyväskylässä ja haudattiin Jyväskylään. Matin kuolemasta tulee helmikuussa kuluneeksi jo seitsemän vuotta.

Jyväskylään valmistui kolme vuotta sitten myös kuvanveistäjä Kaarina Kaikkosen suunnittelema abstraktinen muistomerkki nimeltään Höyhen. Se sijaitsee Jyväskylän Hippoksen liikuntapuistossa Köyhälammen rannalla, ja siihen on kaiverrettu nuoren Matti Nykäsen kasvot sekä lueteltu hänen merkittävimmät kilpailusaavutuksensa. 

Lue myös: ES: Pia Nykänen teki Matti-paljastuksen: ”Olin vain 19-vuotias…”

Matti on haudattu Jyväskylän vanhalle hautausmaalle sukuhautaan, jossa lepää myös hänen vuonna 2016 kuollut Ensio-isänsä sekä vuonna 1950 kuollut isoisoäitinsä Anna.

Nyt tällä haudalla on vieraillut myös leski Pia Nykänen.

Matin hauta hienosti hoidettu

Pia kuvaa hautaa, joka kertoo omaa tarinaansa Matin suosiosta. Haudalla palaa yli 20 hautakynttilää ja myös lyhdyissä lepattaa tuli.

Haudalle on tuotu myös havuja, ja se Matin viimeinen leposija on kaiken kaikkiaan hyvin hoidetun näköinen.

Lue myös: Matin leskeltä Pia Nykäseltä lohduton päivitys: ”Helppoa ei ollut…”

-Lepää rauhassa Matti-kulta, Pia kirjoittaa somepäivityksessään ja jatkaa:

-Hyvää joulua sinne taivaaseen.

Murhetta joulun maissa

Pialla on ollut viime päivinä murhetta. Hän ei ole paljastanut mistä kaikki on syntyisin, mutta hän kertoo lakonisesti ”kaiken menneen päin persettä”.

Someseuraajat ovat tsempanneet häntä.

Lue myös: Lisää tietoa Pia Nykäsen mystisestä someulostulosta

Joku on kysynyt onko kyse Matista, mutta Pia on todennut, että ei ole.

Katso kuva Matin haudalta tästä tai alapuolelta.