Kolmekymppisen suomalaisnaisen ongelma: ”Nähty miehen kanssa jo 7 kertaa, mut en vielä ees pusua saanut”

25.05.2016

Mitä ne sanovat että miehet käyvät kuin sika limppuun? Ei pidä paikkaansa, ei ainakaan jos on uskominen Vauva-keskusteluissa vellovaa debattia, jonka aloittaja valittelee asioiden saamaa liian hiljaista ja kankeaa kehittymistä.

-Mieheltä ei ole tullut aloitetta, mutta on kuitenkin kiinnostuneen oloinen. Ollaan siis yli 30-vuotiaita ja tavattu netissä, siksi tämä ”hidas” tahti turhauttaa, hän kirjoittaa aloituksessaan.

Nainen myös pelkää, että jos hän itse on aloitteellinen, mies säikähtää.

Nainen saa varsin rohkaisevaa palautetta siitä, että hänen tulisi ottaa ohjat käsiinsä. Jos mies säikkyy ujouttaan, hän ei ole se oikea.

-Juotte pari drinksua, otat miehen päästä kiinni ja suutelette. Katsot miten mies reagoi, kuuluu selkeä suomenkielinen ohjeistus.

Naiselle muistutetaan, että homma menee äkisti kaverijutuksi, ellei mitään ala tapahtua. Häntä myös neuvotaan: älä kysele, se tekee tilanteesta vaivaannuttavan. Toimi, siten kaikki ratkeaa.

-Huulet vaan yhteen ja homma seuraavalle tasolle, naista rohkaistaan.

Ihmeen asiallisesti etenevä keskustelu saa myös rohkaisua tulevaisuuden suhteen:

-Mun mies on tosi ujo naisten suhteen, ei olisi ikinä itse uskaltanut tehdä aloitetta, mutta kun minä sen tein, ujous katosi siihen. On ihana ja luotettava kumppani. Ei tarvi pelätä lankeavansa pelimieheen.

Toki myös soraääniä ja epäileviä tuomaita mahtuu mukaan. Miehen epäillään olevan joko yksi kolmesta: uskovainen, impotentti tai pienipeniksinen.

 

Lisää luettavaa